maanantai 25. elokuuta 2008

Pesonen kylässä

Viikonloppu menikin sitten varsin vauhdikkaasti. Siskoni sheltti narttu Pesonen, oli koko viikonlopun meillä hoidossa. Helpostihan tuo meni tuossa lauman jatkeena, oikeastaan kikkailivat Riesan kanssa keskenään koko viikonlopun. Pesonen on sitten mainio ja reipas tapaus. Oikea kumikoira, pomppii, juoksee ja kääntyilee sen verta helposti ja ketterästi. Pesosesta tulee varmasti hyvä agisheltti =)

Lauantaina Cina oli kahdella radalla Järvenpäässä. Tulokseksi saati hyppyradalta 0 sijoituksella 5. ja agiradalta 0 sijoituksella 3. Näin ollen eka nousunolla on kasassa.. jes.

Sunnuntaina Cina pääsi jäljelle, jonka seurauksena peruimme ekat jälkikisat syyskuun puolesta välistä =( Vieraat kepit eivät nousseet, jana ja jäljestyskään ei ollut kovin kivaa katsottavaa....

No myöhemmin sitten, nyt reenitään...ehkä, ehkä, ehkä lokakuussa..

tiistai 19. elokuuta 2008

Tokoilua Järvenpäässä

Eilen saatiin taas oppia tokoon Järvenpäässä Tending kurssilla. Liikkeinä tällä kertaa oli merkki+ruutu ja kauko-ohjaus.

Merkille meillä mennään käskyllä piste. Muutama kerta ollaan aikaisemmin tätä jo treenattu ja tämän kertainen treeni oli oikein onnistunut. Välillä laitettiin nami alustalle merkin taakse ja välillä otettiin näyttömerkkinä. Molemmat tavat menivät hyvin.

Sitten yhdistimme ruudun merkkiin ja yllätys yllätys, meni tosi hyvin. Lähetin pisteelle normaalista matkasta, palkkasin ja siirryin parin metrin päähän pisteestä ja lähetin Cinan siitä ruutuun. Jee =) Ruutua otettiin myös pelkiltään eri matkoilta näyttöruutuna.

Kauko-ohjauksessa keskustelimme, että miten saisin haluamaani lisävauhtia Cinan vaihtoihin ja kokeilemmekin nyt eri palkkaustapoja ja aloitamme pallosta. Yllätys.

Cinan vire oli koko treenin ajan tosi hyvä. Ai että, kun saman vireen saisi kisoihinkin, eikä sitä ylikuumenemista.... Nykyään aloitan kaikki treenit, kisamaiset ja tekniikan siten, että Cina on maassa rauhoittumassa ja tulee sieltä "tule" käskyllä. Kaikille liikkeille on oma "tunnus", ylimääräisiä höyryjä otetaan pois kiertotempulla ja treenit loppuu "loppu" sanaan.

lauantai 16. elokuuta 2008

Lomat tuli ja meni..

Lomalla oltiin kotosalla ja mökillä, mitään erikoista ei puuhattu. Jälkeä saimme aikaiseksi treenattua normaalia enemmän.

Eilen, perjantaina, kävin tekemään peltojäljen sekä Cinalle että Riesalle. Cinan metsäjälki on mennyt aika huonoksi=keskittymisvaikeuksia ja nenä ylhäällä sekä tarkkuuden puutetta. Niinpä peltokuuri on taas paikallaan. CIna jäljestikin pellolla huomattavasti paremmin, joskin ei yhtä hyvin kuin ennen.

Lauantaina otimme pk-tottista mihin olin kaikin puolin tyytyväinen. Esteet ja eteenmeno meni hienosti. Janat sitten olivatkin oma lukunsa.. näitä pitää treenata vielä paljon. Cinalla ei jostakin syystä oikein ollut edes halua lähteä etsimään jälkeä vaan toljotti mua, että eti itte jälkesi. No, janat löytyi lopulta mutta esitys oli niin surkea, että voi olla että syyskuun kisat jätetään väliin. Yritin lähettää Cinaa janoille noin 7 metristä.

Cinalta jää nyt iltaruoka ja aamuruoka väliin ja huomenna illalla otetaan uusi yritys. Josko se auttaisi kun ruoka pitää hakea jäljeltä.