torstai 18. joulukuuta 2008

Työasiat pitänyt todella kiireisenä..

Työt pitänyt minut äärettömän kiireisenä sitten joulukuun alun jälkeen..

Riesa on selvästi oireillut siitä, että on pelkästään miehen huostassa... se on ruvennut sitten pentuajan taas vähän tuhoamaan ja käy koko ajan ylikierroksilla.. kuudelta aamulla se viestittää jo, että Riesa on ihan pirtee, Riesa on ihan pirtee ja juoksee keittiön kautta lenkkiä makkarin portille =/

No, toivottavasti työt antavat joulurauhan ja kevään uumoilen olevan töiden kannalta helpompaa, jotta ehtii koiruleihinkin taas panostamaan...onneksi on ollut tuo piha, jotta liikuntaa ne sentään ovat saaneet, vaikka pitkät metsälenkit ovatkin olleet kortilla..

Ja kävimme myös omistajan stressiä purkamassa ekoissa 3.luokan kisoissa.. ei tarttenut kisoja jännittää, kun työelämässä on ollut niin hektistä, että kisat tuntu hermolomalta kun sai muuta ajateltavaa----

Meillä oli siis Riksussa kaksi rataa ja eka meni ihan suht ok (ekaksi kolmosluokan radaksi), mutta hylkyhän se silti oli =) Toka rata oli upea, kunnes pujotteluun oli niin pitkä matka ja todella vaikea kulma, että sinne piti kuljettaa tiukasti ja koska tätä ei olla harjoiteltu vaan Cina on saanut mennä vapaasti itse pujotteluun ryntäsi se pujottelun läpi putkeen.. muuten rata olisi ollut 0 ja aikakin olisi riittänyt =) =) Kohti uusia koitoksia siis!

Hyvää joulua kaikille!