lauantai 26. tammikuuta 2008

Cina sairastaa osa 2

Viime yönä Cina oksensi taas yhden aikaan yöllä edellisen illan riisinsä juurikun olin luullut pahimman jo olleen ohitse, sillä Cina ei maanantain jälkeen ollut juurikaan oksennellut, ollut vain väsynyt. Kuuden aikaan Cina sitten okseni verta noin kämmenen kokoisia lammikoita kaksi :/

Aamulla suunnattiin ensimmäisenä sitten lääkäriin ja Cinasta otettiin uudet verikokeet, laitettiin nesteytys, vaihdettiin lääkkeet ja otettiin röntgenkuvat. Verikokeet onneksi sulkivat sisäiset verenvuodot ja siten myös rotonmyrkyt pois diagnoosista. Myös röntgenkuvat olivat positiiviset, ei vieraita esineitä mahassa (lähinna kepeistä tulleita tikkuja pelättiin). Cina sai lääkärissä jos jonkinmoista lääkettä ja tämä päivä ollaan oltu syömättä. Huomenna aamulla tarkoitus olisi katsoa mitä riisin syöminen aiheuttaa..

Todella toivon, että tauti menee pian ohitse. On sitten kertaluokkaa ärhäkkäämpi suolistotulehdus. Seuraava tutkimus on sitten tähystys viikissä, jos mitään ei ala tapahtumaan :/
Ja sinne lääkäri käski meidät heti jos oksennuksessa vielä on verta tai sitä on havaittavissa myös takapäässä. Iltalenkillä ulosteessa taisi seassa olla, koska suolet ovat niin ärtyneet, mutta oksennusta ei onneksi ole tullut.

Nyt vain odotellaan ja toivotaan parasta, että pian paranee!

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Cina sairastaa

Odottelin ja katselin viikonlopun Cinan kuntoa, mutta kun Rouva ei sunnuntai iltanakaan syöstynyt syömään mitään ja vain makasi ja nukkui silmät lasittuneita päätin, että huomenna soitan lääkärille heti aamusta. Viikonloppuna Cina oli syönyt jotakin pientä, mutta kaikki tuli ylös mitä meni alaskin..Illalla tarjosin viiliä ja siankorvan, mutta Riesa oli ainoa, jota ne kiinnostivat. Cina oli aivan veto pois, eikä ihmekään kun ei tortain jälkeen ollut syönyt mitään tai jos saikin jotain alas sai varautua siihen, että kohta ne tulee ylös.

Lääkärissä sitten saatiin antibiootti alkavaan emätintulehdukseen, löytyi sauvabakteereita ja valkosoluarvot olivat koholla. Lisäksi saatiin monta eri lääkettä mahatulehdukseen. Uskomatonta, mutta totta, jo illalla Cina oli kuin eri koira ja riisi meni jo hyvin alas..epäilen siis että suurin aiheuttaja olivat nuo mahaongelmat..mutta tosi kipeä täytyi Rouvan olla kun ei edes piimä mennyt alas..


Töiden jälkeen lähdin Riesan kanssa kunnon lenkille ja jätin CInan vielä lepuuttamaan. Eteisessä kaivoin piponi hyllystä ja huomasi, että Riesa oli vähän stailannut pipoa uudestaan. No, se ei mitään haitannut sillä reikä oli takana juuri ponnarini kohdalla, joten hiukset siitä läpi ja menoksi. Olikin hieno homma, että tuli tuo nuorikko ulkoilutettua välillä ilman äitiään. Eksyimme matkalla koirapuistoonkin ja siellä oli jos minkä kokoista juoksukaveria. Riesa juoksi innoissaan perässä, mutta kun lauma kääntyikin Riesaa kohti, juoksi neiti nopeasti jalkoihini. Helposti rupesi myös "kiljumaan" jos tilanne näytti liian rajulta. Totesin, että täytyy yrittää kyllä enemmän lenkittää sitä myös yksin vaikka melko reipas se oli.

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Uutta puhelinta ostamaan...

....la-aamuna Riesa oli sitten päättänyt tehdä miehen puhelimesta entisen..kellon soidessa olin antanut puhelimen miehelle, joka sitten ei ollutkaan herännyt sen herätyskellon soimiseen ja puhelin oli jäänyt lojumaan sängyn laidalle...no, Riesa oli sitten vissiin päättänyt yrittään soittaa kavereilleen ja kimpaantunut kun kukaan ei vastannut: Riesa täällä hei, onko ketään kotona...?

Ennen ollaan selvitty pelkillä kuorien vaihdolla, mutta nyt oli näyttö ja koko puhelin rikottu..


CIna on syönyt pari päivää tosi huonosti välillä kieltäytyen kokonaan ruuasta. Oksennellut, ollut väsyneen oloinen ja nuollut lattiaa ja lattialistoja..ettei olisi nielurisatulehdus tulossa..vaikka närästämisen seurauksena..toivottavasti ei, kun olisi agikisojakin helmikuun alussa..

Launtaina kävimme myös Siuntiossa Marin luona ja totesimme, että RIesan hampaisto on kunnossa ja painoa oli kertynyt 15,5 kg.

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Reeniä ja purnausta

Lähdin tänään töiden jälkeen treenaamaan kun minua ei kuulemma kaivattu tänään remontoimaan. Alku ei ollut ollenkaan rentouttavaa kun sain tapella Riesan kanssa siitä, että tullaanko autosta pois vai jäädäänkö sinne odottamaan omaa vuoroa. Riesa kun yrittää sujahtaa jokaisesta mahdollisesta rauosta mukaan, ei usko käskyjä, ei usko voimaa vaan tulee sieltä pois läpi harmaan kiven...ja tämä vain kun äitee lähtee treenaamaan =O) Koiraveräjä on edelleen asentamatta autoon, odottaa autotallissa..

Kun sitten vihdoin sain Cinan autosta tai pikemminkin Riesan jäämään autoon niin Cina sitten päätti ruveta p***Skalle keskelle kävelytietä ja ihmisiä tuli ja meni..no kiskoin Cinan siinä sitten pusikkoon uudelle yritykselle...maalaiskoira mikä maalaiskoira..luulin jo, että se olisi vähän oppinut, mutta kyllä se edelleen kun kova hätä tulee, tekee juuri siihen missä sattuu silloin olemaan...huooh...

Cinan treenit eivät olleet mikään menestys, mutta saatiin ainakin tehtyä liikkeitä putkeen ennen kuin vapautin ruokakipolle palkaksi. Cina kokeilee nyt harvempaa palkkausta, kun tuntuu, että sillä ei kisoissa kestä pää, kun palkkaa ei tulekaan. Kisoissa on sitten helppo jättää kuppi kehän ulkopuolelle palkaksi...

Paikalla olossa ei ollut huomauttamista. Seuraaminen oli melko hyvää, ei poikittanut yhtään ja oli sopivan väljää eli ei painanut jalalle. Poikittaminen on loppunut, kun Cina on nykyään treenatessa koko ajan käskyn alla eli siirtymisetkin tehdään seuraten. Tämä siksi, ettei rupea palkkaamaan itseään liihottelemalla siellä sun täällä ja nostamaan kierroksia. Liikkeestä istuminen oli tosi hyvä ja ruutuun mentiin kipolle palkaksi. Pienen tauon jälkeen otimme putkeen metallinoudon, tunnarin ja kaukkarit ja sitten taas kipolle palkaksi. Metallissa ei ensin nähnyt mihin kapula meni vaan lähti liihottelemaan. Otimme uudestaan ja korjaus ok. Tunnari oli muuten hyvä mutta takaisin tullessa sai tuulen takia hajun ruokakiposta ja tiputti tikun ja meinasi lähteä kipolle. Uusinta ok. Kaukkareissa ei ollut moitittavaa. Ekassa vaihdossa ei osannut odottaa, että kyseessä oli kaukkari, joten jättökäskyä kauko täytyy vahvistella. Vähän tarkkaavaisuutta puuttui treeneistä mutta laitetaan se juoksun piikkiin ;)

Riesa tekikin sitten ruutua monta kertaa innolla. Matka oli väh. 25 m ja kuppi oli piilossa. Ekalla kertaa mokasin kun laitoin kuppiin kannen...se ei ollut viisasta... koska kuppi oli kiinni, juoksi Riesa minua vastaan takaisin. Tästä seurasi se, ettei enää irronnut kupille vaan juoksi 10 m ja jäi katsomaan että lähdenkö perään..no otettiin siis purkki auki ja usea toisto pitkällä matkalla ilman, että kuppi oli näkyvissä ja kovaa mentiin. Riesa lisäsi vauhtia kun selkeämmin näki merkit lähempää =)

Paikalla olo maaten on ihan alkutekijöissä, joten olin Riesan kanssa maassa kyykyssä. Seuraamisessa kokeiltiin käännöksiä oikealle ja vasemmalle paikallaan ja nekin menivät ekaksi kerraksi ihan kivasti. Riesa tosin ei tiennyt varmaan tekevänsä käännöksi vaan ahmi namia kädestäni. Paikalla olo istuen oli suht ok. Muutama ylösnousu, joten lyhensin aikaa. Seisominen on edennyt kivasti, pääsin jo seisomaan Riesan eteen. Lopuksi vielä ruutu pitkältä matkalta ja kippo ilman kantta piilossa, joten saatiin loppuun vielä onnistunut irtoaminen noin 25 metristä.

Lopuksi tehtiin lenkki autoteiden seassa, kun muistin, että Riesa ei ole vähään aikaan ollut kunnon vilinässä. Lopuksi sitten metsästettiin roskista...inhottaa kantaa P***kakasoja ympäriinsä kun keräämistä vaaditaan mutta roskiksia ei laiteta...tästä suivaantuneena päätin soittaa ystävälleni, joka on muuttanut Klaukkalaan tammikussa ja kyselin, millasia tulevat lähimetsämme ovat...no, kuulemma joku koiravihaaja on laputtanut kaikki lähimetsät =(

Ehkä tämä purnauskin loppuu kun kevät valkenee =)

lauantai 12. tammikuuta 2008

Riesan puuhailut


Juuri eilen pääsin sitten sanomasta, että nyt on sitten Riesa sisäsiisti...koputin kyllä puuta... yöllä Riesa herätti puoli kolmen aikana pihalle ja minä kiltisti vein sen pissalle...no, seuraavan kerran se herätti puoli kuuden aikaan ja silloin sanoin kyllä, että nyt menet takaisin nukkumaan. Viikonlopun kunniaksi sitten ajattelin nukkua yhdeksään ja siellähän ne pissat sitten olivat eteisen matolla...huooh... no, hyvin sisäsiisteys pelaa jos kaikki toimii normaalin arkirutiinin mukaan eikä aamulla nukuta.....

Riesa löytää vieläkin lenkillä kaikki uudenvuoden paukkujen jämät ja jokainen niistä otetaan vuorotellen matkaan....uuden vuoden päivänä ei lenkillä päästy mihinkään kun neiti poimi jokaisen papatin jämän matkaan metrin välein..no sen siitä saa kun en ole harrastusmielessä uskaltanut kieltää sitä kanniskelemasta ;)

Riesa on melko kova vahtimaan ja se nouseekin jokaiselle ikkunalle niin sisällä kuin rappukäytävässäkin ja jos sieltä vain jotain näkyy alkaa vaimea ja matala urina...toisille koirillekin se rähjää hihnassa mikäli en ajoissa ota sitä haltuun ohitusta varten. Riesa keksi hihnassa rähjäämisen jo ennen viiden kuukauden ikää. Koiran luokse päästyä, jos ei mennä pelkästään ohitse, Riesa on ystävällinen itsensä, mutta alkuun vaan pitää isotella. No, onneksi ohitus onnistuu vaivatta jos otan tilanteen haltuun ja mennään ohitse ohitus käskyllä. Selkeästi Riesalla on enemmän luonnetta kuin äidillään =)

Eilen treenattiin hallilla ja Cina sai jäädä kotiin juoksujen takia. On hyvä, että Riesa pääse välillä matkaan ilman äiteetäkin. Riesa kiskoo jo autosta päästyään hirveetä vauhtia hallin ovelle: Tää oli se paikka missä tehdään kaikkee hölmöö ja jännää =) Mennään kaikenmoisille tötsille ja niiden väliin ja hypitään ja välillä vaan tylsästi istutaan paikallaan (mutta onneksi siitä sentään saa makkaraa ;) Ja sitten porukka heittelee sellaisia kepakoita, joita ei muut saa hakee kun aina vaan se yks koira, joka on vuorossa. Höh, tosi tyhmää sanoo Riesa.

Riesan kanssa otettiin luoksepäästävyys ihan uuden ihmisen kanssa, eikä ollut mitään vaikeuksia, vaikka ihminen tuli oikein kumartuen "päälle". Sitten seuraamista pienissä pätkissä ja otettiin istumista paikallaan. Tässä vähän pidensin jo aikaa, mutta ihan hyvin meni. Sitten kokeiltiin vähän vapaasta liikkeestä istumista. No problem. Hyppyesteeseen tutustuttiin ensimmäistä kertaa. Ekalla kertaa vähän kolahti, mutta toiset olikin sitten oikein kunnon loikkia. Lautoja esteessä oli heti kolme. Riesan mielestä tämä oli tosi nastaa =) Ruudussa laitoin jo purkin hiekkaan piiloon vaikkakin vielä vietiin se sinne yhdessä. Pidensin lähetysmatkaakin, mutta sinne se vaan vauhdilla suhaa =) =) Ensi kerralla ajattelin viedä purkin sinne jo valmiiksi ja katsoa mitä tapahtuu... Lopuksi otettiin vielä seisomista kun energiaa riitti. Siinäkin vähän nostettiin vaikeusastetta. Tähän asti palkka on tullut heti kun seisoo paikallaan ja lakkaa namin jäytämisen kädestä. Nyt vielä tämän jälkeen nostin itseni ylös sivulla ihan normaalin asentoon ja kehuin kun edelleen seiso ihan liikkumatta sivullani...

Jaa, nyt täytyy lähteä Klaukkalaan takaisin remppaamaan ja koirat pääsevät pihalle päiväksi. Cina tosin viettäisi aikaansa mielummin kotisohvalla. Riesa keksii pihan perällä aina kaikkea "kivaa" ja viihtyy oikein hyvin Klaukkalassa...

tiistai 8. tammikuuta 2008

Keittiötreeniä...

Olen ollut sellaisessa köhässä Joulusta asti, että lenkkeilyt on korvattu levolla (ja remontilla).
Koirienkin kanssa on siten puuhailtu melko vähän, mutta jotain kuitenkin.

Cinan kanssa treenailin keittiössä kauko-ohjauksen asennonvaihtoja. Tavoitteena olisi saada niistä nopeita, mutta huonolta näyttää. Keittiössä vaihdot ovat hitaita ja maahan liuttiin muovimatolla, ei siis mitenkään reipasta menoa =( Kauko-ohjauksen vireen säätely on vaikeaa. Ulkona tekee jokseenkin reippaasti kun muun reenin ansiosta vire on korkealla. Mutta yritäpä keittiössä päiväunien keskellä vielä juoksun aikana =) Lisäksi vahvistetiin sivulle tuloa ja otettiin erikseen noudon luovutuksia sekä tunnarilla että ohjatun kapulalla. Tavoitteena luovutus lähemmäksi. Tässä edistytään kohtalaisesti ...

Riesan kanssa otin maahan-istu kaukoja muutaman ihan läheltä, mikä sujuukin jo ihan kivasti..tässä yhteydessä en vaadi maassa pysymään vaan käsken heti istumaan. Tavoitteena opettaa oikea tekniikka vaihdoille jo pentuna. Lisäksi otettiin sivulletuloa ja seuraamista pieni pätkä. Näissä on vielä voimakas käsiapu. Noutokapulan suuhun ottamisesta Riesalla ei ole vaikeuksia. Tällä kertaa mennään siinä, että palkka tulee pelkästä kapulan suuhun ottamisesta. Harjoittelun aloitin siten, että pidin kapulaa kädessä ja kun koiran suu oli auki laitoin kapulan sinne ja heti palkka. Ei siis mitään pakkoa vaan kapula kävi suussa ja heti palkka. Seuraavalla kerralla Riesa jo ottikin kapulan heti itse kun huomasi, että siitä se palkka tuli. Lopuksi otettiin vielä eteen istumaan tuloa siten, että olin tuolilla ja nojasin taaksepäin ja käskin Riesan tänne käskyllä eteen istumaan. Riesan kanssa on ilo treenata sen verran tarkkana se on koko ajan =)

Remppa Klaukkalassa edistyy hitaasti ja helmikuussa joudummekin hetkeksi muuttamaan koirien kanssa Hämeenlinnaan isän luokse.. Agi treeneissä tuskin tulee sieltä asti käytyä ja nyt Cinalla on juoksu..harmi, kun helmikuussa ollaan ilmoitauduttu muutamiin ekoihin kakkosluokan kisoihin ja niitä ennen päästään treenaamaan laskujeni mukaan kerran..pujottelun sisäänmenoa ja kontakteja pitäisi vahvistaa.


Photobucket